Kuraattori

sunnuntai 27.9.2026

140 päivää jäljellä

Villit – Kuopion koulun nousu ja uho

Mikkelin taidemuseo, Mikkeli

Villit – Kuopion koulun nousu ja uho, Mikkelin taidemuseo

1980-luvulla Kuopioon muutti nuoria, vastavalmistuneita kuvataiteen ammattilaisia, joita lehdistö alkoi nimittää Kuopion kouluksi tai Kuopion koulukunnaksi. Kuopion villit uudistivat paikallista taiteen tarjontaa ravistelevalla, provokatiivisella ja paikoin häiritsevällä tyylillään. Siinä missä Kuopio oli 1970-luvulla etupäässä harrastajataiteilijoiden toiminta-aluetta, nuoret ammattilaiset ottivat seuraavalla vuosikymmenellä paikallisen taidekentän haltuunsa. Näyttelyssä keskitytään ajan keskeisimpiin voimahahmoihin, Markku Kolehmaiseen, Pentti Mekliniin, Pauno Pohjolaiseen ja Teemu Saukkosee…

Samankaltaisia